Perjantai 8.1.2010
Nams, tehtiin juuri äidin kanssa ihanaa suklaapiirakkaa. Otin ohjeenkin ylös siltä varalta, että jos viitsisi sitten kotonakin tehdä. Pitää katsoa, kokkaustaitoni eivät ole ihan parhaimmasta päästä. Esittelenpäs teille vielä piparkakkutalon, jonka koristelin pari päivää sitten. Palaset tulivat valmiina kaupasta, en todellakaan osaisi noin symmetrisiä osia itse vääntää!

Ei mulla oikein mitään asiaa ollut, jos ette jo arvanneet. Sunnuntaina on lähtö Englantiin, kirjoittelen sieltä sitten kuulumisia enemmän. Harmittaa jo etukäteen tuo lähtö, on ollut niin kiva olla kuukauden ajan äidin höösättävänä.

Nina 8.1.2010 klo 11:42.
Ei kommentteja
Tunnisteet: Suomessa, yleistä
-
Maanantai 4.1.2010
Olipa kiva käydä pohjoisessa isän luona kylässä pitkästä aikaa. Äidin mokkula ei siellä suostunut toimimaan. Sain isältä joululahjaksi kivat tohvelit ja kuksan!

Tänään onkin ollut laiska päivä. Ei oikein jaksa mitään. Huomenna täytyy käydä hakemassa postista vielä yksi joululahjapaketti. H&M:n tilausta ei ole vielä edes lähetetty, jo viime keskiviikosta asti ollut “pakattavana”. Mitähän ne taas jahkailee…. :undecided:
Tänään pääsi Oulusta ostamani kukkapaita ensimmäistä kertaa päälle harmaan mekon alle.

Nyt ei runosuoni syki joten lähdenkin tästä jatkamaan löhöilyharjoituksia.

Nina 4.1.2010 klo 15:07.
Ei kommentteja
Tunnisteet: lahjat
-
Perjantai 1.1.2010

Hyvää Uutta Vuotta 2010!

Nina 1.1.2010 klo 00:01.
Ei kommentteja
Tunnisteet: yleistä
-
Keskiviikko 30.12.2009
Kävin maanantaina Oulussa katsastamassa alet. H&M:ssä meni varmaan tunti että pääsi päästä päähän. Kamala tungos, ihan alkoi ahdistaa. Neljä vaatekappaletta sain kuitenkin tongittua sieltä itselleni. Tämänhetkistä lemppariani olenkin jo ihastellut muiden päällä ja nyt sain omankin, nimittäin mustavalkoraidallisen villatakin.

Aletangosta nappasin myös kivan vihertävän ja perinteisen mustan puseron. Tykkään kamalasti tuontyyppisistä silkkisistä “lirmukankaista”.


Näiden lisäksi ostin vielä ihan perusteepparin lilana. Vähän harmitti kun en muuta oikein löytänyt, joten suostuttelinpa vielä eilen itseni tilaamaan vähän lisävarustusta H&M:n nettikaupasta… Niistä lisää myöhemmin. Eksyin myös Kappahliin ja sieltä nappasin vielä mukaan violetin rusettipannan.

Huomenna lähden sitten isän luo Muonioon sunnuntaihin asti. Toivottavasti siellä ei ole kovin kylmä.

Nina 30.12.2009 klo 15:09.
Ei kommentteja
Tunnisteet: h&m, ostokset
-
Maanantai 28.12.2009
Kun palaan Englantiin, odottaa siellä minua muutto uuteen asuntoon. Muutamme poikakaverin ja erään hänen kaverinsa kanssa yhteen vuokralle. Asunnosta minulla ei ole vielä hyviä kuvia, mutta ajattelin tässä esitellä joitakin uusia huonekalujamme. Kukaan ei ole vielä asunut kyseisessä asunnossa, sillä rakennus valmistui vasta lokakuussa. Se on siis tosi moderni, ja mikä parasta, poikakaverin mummo omistaa asunnon, joten saamme vähän alennusta vuokrasta! Keittiö/olohuonetilastamme tulee näillä näkymin punavalkoinen, mikä sopii minulle loistavasti, sillä punainen on lempivärini. Tilasimme dfs:ltä tämmöiset sohvat, yksi kolmenistuttava ja yksi kahden. Niiden toimitusta pitää kyllä odottaa helmikuun alkuun. Istumme sitten vaikka lattialla siihen asti…

Olohuoneeseen tulee myös tietokonepöytä, sillä se ei mahdu mihinkään muualle. Löysimme Ikeasta ihanan punavalkoisen pöydän, jonka luultavasti tilaamme.

Eikö olekin nätti? Ikeasta löytyi myös pari muuta juttua. Tarvitsemme uuden sängyn, sillä vanha on niin romu ja ruma, ettei sitä kannata raahata mukaan. Tilasimme sitten tällaisen. Eikä ollut kallis, vain 99 puntaa.

Tarvitsimme makuuhuoneeseemme jonkinlaisen tv-tason, joten päädyimme tällaiseen lipastoon. Se on melkein yhtä pitkä kuin minä, mikä on hyvä juttu, sillä tarvitsemme paljon säilytystilaa. Ja se on vielä niin nätti että haluaisin halata sitä!

Lipasto myös Ikeasta. Tarvitsemme tietysti muitakin juttuja, mutta näillä pääsee jo alkuun. Mitäs tykkäätte?

Nina 28.12.2009 klo 08:03.
2 Kommenttia
Tunnisteet: asunto, sisustus
-
Perjantai 25.12.2009
Pikaiset joulukuulumiset kuvien muodossa.











Nina 25.12.2009 klo 11:35.
Ei kommentteja
Tunnisteet: joulu, päällä
-