No niin, täällä sitä taas ollaan. Loma meni tosi hyvin, aurinko paistoi melkein koko ajan ja tekemistä riitti. Lensimme Gatwickilta Helsinkiin easyJetillä ja sieltä matka jatkui Blue1:n kyydissä Ouluun asti.

Vietimme pari ensimmäistä päivää mummolassani Oulun lähellä. Suureksi yllätyksekseni pikku Otto-poika ei ollutkaan enää niin pikkuinen, vaan melkein jo täysikokoinen suomenlapinkoira:

Aika meillä kului muun muassa petankkia pelatessa. Sääsket kuppasivat poikkisparkaa niin pahasti että tälle tuli kamalia pahkuroita joka paikkaan, kun ei raukka sääskiin ollut tottunut.

Parin päivän löhöilyn jälkeen päätimme lähteä Ouluun pienelle shoppailukierrokselle. Käväisin ostamassa Anttilasta uudet kuulokkeet, sillä Otto oli aikansa kuluksi järsinyt vanhat kuulokkeeni kappaleiksi. Seuraavaksi riensimme H&M:lle, josta lähti mukaan muutama vaatekappale. Teen varmaan ostoksistani erillisen postauksen vielä jossain vaiheessa.



Kyllä äidin tekemä ruoka vaan on parasta. Söimme niin paljon makkaraa, lohta ja perunamuusia tällä reissulla, että tuli varmaan jo vuoden kiintiö täyteen. Myös pyttipannua tuli syötyä muutama lautasellinen:


Saimme ihailla myös Suomen kauniin sinisiä jokia ja järviä (täällä vesi on yleensä vihreää tai ruskeaa…)


