‘haaveissa’-arkisto

Suunnitelmia

Sunnuntai 27.9.2009

Olen viime päivinä miettinyt paljon rahatilannettani ja tulevaisuudensuunnitelmiani ja tullut siihen tulokseen, että ne eivät oikein mene yksiin. Yritämme siis poikaystäväni kanssa säästää rahaa oman asunnon ostamista varten, mutta tuntuu ettei rahaa jää nykyisellä vauhdilla tarpeeksi säästöön. Palkkani ei ole mitenkään loistava ja olen melko kyllästynyt työhöni, joten olen nyt melkeinpä vihdoin päättänyt ottaa lopputilin. Saattaa olla että muutan vielä mieleni, mutta näin olen nyt ajatellut tehdä.

Ajattelin, että voisin lopettaa joulukuussa ja sitten (viiden vuoden tauon jälkeen) viettää joulun Suomessa, ja ehkä olla tällä kertaa vähän pidempään, ehkä noin kuukauden ja sitten tammikuussa alkaa etsiä uutta työpaikkaa. Olen jo ihan täpinöissäni kun ajattelen Suomen joulua: riisipuuroa, pimeyttä ja lunta, joulutorttuja, punaisia pahvitonttuja seinillä, Joulupukin kuumalinjaa, Juhlapöydän konvehteja, ahh… Ette voi kuvitella miten haikea olo on ollut täällä joka joulu. Vaikka englantilainen joulukin on ihan kiva, ei se suomalaista voita! Aion siis jutella esimieheni kanssa ensi viikolla, en odota tuota keskustelua mitenkään innolla…

IM000331

No mutta, asiasta seitsemänteen. Minulla alkaa uusi avoimen yliopiston kurssi ensi viikolla, mistä olen sekä innoissani että stressaantunut jo näin etukäteen. En ole tainnut opiskelustani tänne kirjoitellakaan, joten kerronpa nyt siitä lyhyesti. Opiskelen siis paikallisessa avoimessa yliopistossa (Open University) tällä hetkellä web-sovellusten kehitystä. Tavoitteenani on Certificate in Web Applications Development, joka koostuu kuudesta kurssista, joista olen jo kaksi suorittanut. Pidän nettisivujen teosta ja tietokoneista noin ylipäänsä, ja haluaisin tulevaisuudessa tehdä tätä työkseni, joten toivon että tämä auttaa minua niinsanotusti saamaan jalkani oven väliin. Taitoni eivät vielä ihan riitä, mutta haaveenani olisi kurssit käytyäni napata hyvässä lykyssä jostakin paikka junior web developerina, mutta saa nyt nähdä. Vielä olisi paljon töitä tehtävänä…

IMG_3403

Fiilistelykuvia Suomen-reissuilta. Oi lumi ja pakkanen, en jaksa odottaa! Loppuun parit kengät, jotka ostin noin viidentoista punnan yhteishintaan. Kiiltonahkaiset mustat ja mattapintaiset valkoiset ballerinat:

IMG_5753

Rakastan ballerinoja, ne ovat vaan niin mukavat jalassa! Uudet talvisaappanikin saapuivat pari päivää sitten, laitan vielä niistäkin kuvan kunhan saan ensin otettua pari. Huomenna (tai tänään) sunnuntaina menemme poikakaverin kanssa taas Oxfordiin, mistä raporttia tulossa taas varmaan huomenna tai maanantaina. Nyt nukkumaan!

Juuri nyt

Maanantai 21.9.2009

Seurannassa:

tv

Tällä hetkellä parasta Britannian tv:ssä on mielestäni perjantaina kuutoskauden aloittanut Peep Show. Ohjelma naurattaa joka kerta härskillä, poliittisesti epäkorrektilla huumorillaan. Viimeisimmät kaudet eivät ole olleet ihan yhtä hauskoja kuin pari ensimmäistä, joten kuutoselta odotan paljon. Perjantai-iltoihin kuuluu myös neljän jakson verran Derren Brown: The Events, jossa illusionisti Brown jatkaa kansan ihmetyttämistä. Viime viikolla herra “ennusti” oikean lottorivin suorassa lähetyksessä… Muutama viikko sitten alkoi myös X Factor, eli saa taas nauraa äänikorvattomille tunareille.

Kuuntelussa:

placebo_2009

Placebon uusin albumi Battle for the Sun on soinut iTunesissani melkoiseen tahtiin. Suosikkikappaleeni levyltä ovat ihana Ashtray Heart ja Devil in the Details. :heart:

Syksyisen illan pelastaja:

chococino_img

Nescafen Chococino-kaakaojuomaa on tullut hörpittyä litratolkulla jo näin alkusyksystä. Kallista, mutta hyvää.

Paras tökötti:

Hard Head Hair SprayTilasin Amazonista pari viikkoa sitten kokeeksi Tigin Bed Head Hard Head -hiuslakkaa hintaan £5.45. Melko tujua tavaraa.

Parasta netissä:

tvkaista

TVkaistalla voi katsoa Suomen televisiota. Palvelu on maksullinen, mutta lievittää koti-ikävää kivasti. Ohjelmat voi myös lisätä iTunesiin podcasteina.

Koti-ikävän lievittäjä no. 2:

skypeOn se kiva kun voi äidille soittaa tuhansien kilometrien päähän ihan ilmaiseksi. :wink:

Haaveissa:

coat

Tämän takin olisin halunnut Boohoosta, mutta jahkailtuani tarpeeksi kauan kokoni oli jo loppuunmyyty. :angry:

MAISEMA

Joulu Suomessa. En ole viettänyt joulua kotona Suomessa sitten vuoden 2004. Enkä varmaan pääse sitä tekemään tänäkään vuonna töiden takia. Paitsi tietty jos otan lopputilin (voi kuinka houkutteleva tuo ajatus onkaan)

Loppuun vielä rakkaan tietokoneeni ihanan syksyinen taustakuva:

dbg

Oi tule jo talvi!

Ikea-unelmia

Sunnuntai 22.3.2009

Mieliala:iloinen emoticon iloinen

Surffasin Ikean sivuille haaveilemaan tulevasta muutosta ja siitä mitä kaikkea kivaa voisin tulevaan asuntoomme hankkia. Jos budjetti olisi rajaton (ja poikaystävällä ei olisi asiaan sanomista:), suurin osa seuraavista tuotteista lähtisi liikkeestä mukaan:

Makuuhuone:

broom

Olohuone:

lroom2

Keittiö:

kitchen

Ja kenellepä ei kelpaisi tällainen vaatekaappi :-P

wardrobe

Asunnonmetsästystä

Lauantai 21.3.2009

Meillä on paistanut aurinko koko viikon eikä ulkona tarvitse enää takkia – ihanaa! Tämä viikko on mennyt ahkerasti työn merkeissä, mutta ensi viikolla olen töissä vain kolme ja puoli päivää eli maanantai on vapaa ja tiistaina pitäisi vain puoli päivää jaksaa olla töissä. Kävime tänään katsomassa kahta eri asuntoa. Ensimmäinen oli melko halpa mutta aikamoinen murju, eli rahaa menisi rutkasti sen kunnostamiseen. Alue ei myöskään ollut kovin mukava.

Toinen asunto oli paljon kivempi, vähän pienempi kuin ensimmäinen mutta melko hyvässä kunnossa. Ei tarvisi oikeastaan kuin maalata seinät ja laittaa uusi kokolattiamatto yläkertaan. Keittiössä oli muuten aika äklö muovinen tummanvihreä tiskiallas, mutta kaipa sen saisi suht helposti vaihdettua. Menossa päällä käytännöllinen farkut-t-paita-villatakki -yhdistelmä:

img_4881

Mukana oli myös alennusmyynneistä ostettu kolmen euron hopealaukku:

img_4890

Jännittää aivan kamalasti tämä asuntohomma. Päätimme tehdä tarjouksen toisesta asunnosta ja nyt toivotaan että se hyväksytään. Iiiiik!

Päätös

Perjantai 13.3.2009

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa eräästä jännittävästä asiasta, joka luultavasti tapahtuu elämässäni melko pian. Ensin hieman taustaa: muutama kuukausi sitten eräs poikakaverini hyvä ystävä kertoi meille, että hänen vanhempansa aikovat muuttaa Kanadaan Britannian huonon työ- ja taloustilanteen takia (he ovat asuneet siellä ennenkin muutaman vuoden). Tämä ystävä siis asuu vielä vanhempiensa kanssa, ja ehdotti että poikaystäväni ja minä muuttaisimme hänen vanhempiensa taloon heidän muutettuaan ulkomaille. Vuokra olisi minimaalinen ja myös laskut pienenisivät siitä mitä nykyään maksamme. Tämä oli siis suunnitelmamme. Nämä vanhemmat kuitenkin muuttivat mielensä ja päättivät jäädä sittenkin taloonsa, joten muuttosuunnitelmamme menivät mönkään.

im000795

Pari viikkoa sitten tämä poikakaverini ystävä tuli meille kylään ja ehdotti, että ostaisimme kolmestaan asunnon. Ensin ajatus kuulosti naurettavalta, mutta sitä mietittyämme olemme nyt sitten päättäneet ostaa yhdessä asunnon. Vaikka ajatus aluksi kauhistuttikin, olen nyt sitä mieltä että pitkällä tähtäimellä se on varmasti paras ratkaisu. On kai järkevämpää maksaa asuntolainaa ja omistaa asunto kuin syytää rahaa vuokraan – eli tavallaan ihan hukkaan. Ja kun meitä on kolme, niin tietenkin tulee vähemmän maksettavaa henkeä kohti. Kävimme eilen kolmestaan asuntolainaneuvojalla, joka suoritti muutaman laskutoimituksen ja oli sitä mieltä, että yhteistulomme riittävät hyvin lainan lyhennyksiin ym. kuukausittaisiin menoihin. Tästä alkaakin sitten kamala paperisota. Täytyy hankkia asianajaja ja sopia tietyistä asioista, esim. mitä tapahtuu jos joku meistä haluaa myydä osuutensa yms.

im00023723

Eli siis vähän pelottaa, mutta olen enemmän kyllä innoissani. Mietin jo kaikkia sisustusjuttuja ja Ikean-reissua! Nyt vain toivotaan ettei mitään ongelmia tule.

Palohälytin

Keskiviikko 11.3.2009

Mieliala:kahvikupin tarpeessa emoticon kahvikupin tarpeessa

Voi jumaliste, en ole kyllä mikään tekniikan ihmelapsi. Meidän palohälytin alkoi pari tuntia sitten piipata puolen minuutin välein, eli patteri piti vaihtaa. Valehtelematta tunnin verran yritin irrottaa hälyttimen kantta, ennen kuin tajusin miten se lähtee irti! Otin patterin pois ja se vaan jatkoi piippaamista, joten nakkasin sen päälle pari tyynyä ja muutaman minuutin päästä piippaus lopulta lakkasi. Huhhuh.

Latasin muutama päivä sitten Shape Collage -kollaasinteko-ohjelman, jolla pystyy tekemään monia erimuotoisia (mm. sydämenmuotoisia) kollaaseja. Itse käytän sitä ihan “tavallisten” kollaasien tekoon, ja tykkään kovasti. Ajattelin siis aikani kuluksi tehdä pari kivaa vaatekollaasia. Surffasin H&M:n, Dorothy Perkinsin ja ASOSin sivuille haaveilemaan tulevasta kesästä ja ihanista vaatteista, joita minulla ei ole varaa ostella piiiitkään aikaan… ;-(

Ensin ASOS. Ihania mekkoja löytyy kaupasta sivutolkulla, ja nappasin tähän pari suosikkiani. Laukuista tykkäsin eniten näistä kahdesta punaisesta yksilöstä, varsinkin söpö mansikkalaukku kelpaisi kyllä tänne!

asos

Ostan melko paljon vaatteita Dorothy Perkinsiltä, mutta tällä kertaa en löytänyt kuin yhden kivan hameen ja parit superihanat punaiset kengät:

dp

Kuolaan noiden oikeanpuoleisten kenkien perään! Olisipa niitä vielä jäljellä palkkapäivänä… H&M:ltä mukaan lähtisi pari mekkoa ja hametta. Näistä mustista aurinkolaseista pidän paljon, myös valkoiset versiot olisivat kivat.

hm

Mutta nyt täytyy pistää pesukone pyörimään. Kelpaisivatko nämä sinun vaatekaappiisi?