‘kesä’-arkisto

Bournemouth

tiistai 3.8.2010

Viime maanantaina suuntasimme poikakaverini ja serkkuni kanssa Bournemouthiin. Lähdimme matkaan jo kahdeksan aikaan aamulla, ja perillä olimme kymmeneltä. Menimme puolen tunnin päästä jo syömään, sillä nälkä kurni jo vatsoissamme.

Sää kyllä suosi meitä tällä kertaa. Ulkona oli tosi kuuma, vain ihan rannan tuntumassa tuuli jonkun verran.

Lounaan (brunssin?) jälkeen päätimme mennä minigolfia pelailemaan. Tykkään pelistä kovasti, mutta tuolla oli aika paljon porukkaa, joten joka reiällä joutui vähän odottamaan.

Golffailun jälkeen suuntasimme takaisin rannalle. Taivaalle oli kerääntynyt melko tummia pilviä, jotka taisivat kyllä hävitä melko nopeasti.

Kävimme myös katsastamassa ison laiturin, jonne oli pääsymaksu 60 penniä.

Tälle me vähän naureskeltiin:

Oli kiva päivä. En ole oikein rannalla viihtyvää tyyppiä, mutta onhan tuolla ihan mukava aina välissä käydä.

Sunny Sunday

maanantai 24.5.2010

Tässä vielä pari kuvaa viikonlopulta. Käytiin sunnuntaiaamuna katsomassa josko minigolf-kenttä olisi jo auki, mutta eivätpä ryökäleet avaa sitä kuin vasta 26. kesäkuuta, höh.

Englanti valmistautuu jo jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin, jotka alkavat parin viikon päästä, kai – en siis ole mikään jalkapallofani. Punavalkolippua löytyy jo melkein joka kulmasta, mutta tämä yökerho vei kyllä voiton:

Bongasin vielä söpöjä Union Jack -jutskia eräässä näyteikkunassa. Tuon tyynyn voisin kyllä käydä ostamassa, ihana.

Laiska lauantai

sunnuntai 23.5.2010

Meillä on paistanut ihanan lämpimästi aurinko koko viikonlopun. Eilen käytiin aamulla Oxfordissa hakemassa rotille leluja ja ruokaa, ja samalla reissulla piipahdettiin myös Toys R Us -liikkeessä. En ollutkaan ennen käynyt tuossa kuuluisassa lelukaupassa, ja siellähän oli kyllä vaikka mitä barbeista ja palapeleistä polkupyöriin ja pinnasänkyihin. 10-vuotias minä olisi ollut onnesta soikeana!

Sainpas suostuteltua Neilin tuhlaamaan puolestani punnan Hello Kitty -leluautomaattiin, josta sain sitten tällaisen söpön palomieskittyn.

Meidät oli kutsuttu Neilin sedän grillijuhliin, joten iltapäivä meni sitten hyvää ruokaa syödessä. Ruokalistalla oli mm. marinoitua porsasta, makkaroita, kanankoipia, curryperunoita, pastasalaattia, keitettyjä kananmunia ja kasviksia. Kyseinen setä asuu perheineen talvet omakotitalossa ja kesät leirintäalueella järven rannalla.

Olisipa joka viikonloppu tällainen – auringonpaistetta, mukavaa tekemistä ja hyvää ruokaa. Mitäpä sitä muuta enää tarviikaan.