‘Koti’-arkisto

Huonekaluja

Maanantai 28.12.2009

Kun palaan Englantiin, odottaa siellä minua muutto uuteen asuntoon. Muutamme poikakaverin ja erään hänen kaverinsa kanssa yhteen vuokralle. Asunnosta minulla ei ole vielä hyviä kuvia, mutta ajattelin tässä esitellä joitakin uusia huonekalujamme. Kukaan ei ole vielä asunut kyseisessä asunnossa, sillä rakennus valmistui vasta lokakuussa. Se on siis tosi moderni, ja mikä parasta, poikakaverin mummo omistaa asunnon, joten saamme vähän alennusta vuokrasta! Keittiö/olohuonetilastamme tulee näillä näkymin punavalkoinen, mikä sopii minulle loistavasti, sillä punainen on lempivärini. Tilasimme dfs:ltä tämmöiset sohvat, yksi kolmenistuttava ja yksi kahden. Niiden toimitusta pitää kyllä odottaa helmikuun alkuun. Istumme sitten vaikka lattialla siihen asti…

sofa

Olohuoneeseen tulee myös tietokonepöytä, sillä se ei mahdu mihinkään muualle. Löysimme Ikeasta ihanan punavalkoisen pöydän, jonka luultavasti tilaamme.

desk

Eikö olekin nätti? Ikeasta löytyi myös pari muuta juttua. Tarvitsemme uuden sängyn, sillä vanha on niin romu ja ruma, ettei sitä kannata raahata mukaan. Tilasimme sitten tällaisen. Eikä ollut kallis, vain 99 puntaa.

28886_PE115718_S4

Tarvitsimme makuuhuoneeseemme jonkinlaisen tv-tason, joten päädyimme tällaiseen lipastoon. Se on melkein yhtä pitkä kuin minä, mikä on hyvä juttu, sillä tarvitsemme paljon säilytystilaa. Ja se on vielä niin nätti että haluaisin halata sitä! :D

30435_PE118674_S4

Lipasto myös Ikeasta. Tarvitsemme tietysti muitakin juttuja, mutta näillä pääsee jo alkuun. Mitäs tykkäätte?

Muuttohommia

Perjantai 22.5.2009

Nyt on keittiön kaapit tyhjennetty ja vaatteet tungettu jätesäkkeihin huomista varten. Aamulla pitäisi vielä käydä kylällä ilmoittamassa pankkiin osoitteenmuutos ja ostamassa vihdoinkin patteri palohälyttimeen.

img_5042

Sitten lähtee huonekalut säilytykseen ja loput tavarat lähtevät mukaamme Neilin mummolaan. Meillä on aivan järkyttävästi tavaraa ja suurin osa pitäisi mahduttaa pieneen makuuhuoneeseemme, mikä ei tule olemaan kovin helppoa.

img_5045

img_5047

En tiedä koska pääsen seuraavan kerran nettiin, saatta mennä viikko tai pari. Ottaa jo päähän nämä muuttohommat ja tuleva tilanpuute. Murmur!

Viisuilua ja säilytyslaatikoita

Torstai 21.5.2009

Viimeisiä päiviä omassa asunnossa vietetään täällä. Muutamme virallisesti lauantaina, joten viikonloppu menee tavaroita järjestellessä. Onneksi maanantaina on spring bank holiday eli ei tarvi töihin vääntyä heti muuttourakan jälkeen. Kävimme toissapäivänä ostamassa säilytyslaatikoita Focus-DIY-kaupasta.

img_0333

CD:t ja DVD:t on nyt pakattu ja viety jo uuteen kotiinsa.

tubs

Vielä olisi melkoinen urakka edessä. Olen kyllä tykännyt asua tässä asunnossa, ainoat asiat joita ei tule ikävä ovat alakerran naapurit ja kallis vuokra.

Katsoinpas muuten Euroviisut lauantaina ja sai kyllä taas hävetä Suomen puolesta. Miksi ihmeessä pitää aina valita se kaikkein noloin esiintyjä euroviisuehdokkaaksi? Kamalaa 90-luvun dancehömppää. (N) Oma suosikkini oli Viro, mutta Norjakin oli ihan ok.

eurov2Onneksi huomenna on perjantai. Tämä viikko on tuntunut tosi pitkältä. Koitan kirjoitella vielä ennen muuttoa, en nimittäin tiedä kauanko menee, että netti alkaa toimia uudessa osoitteessa :-S

Tauko

Perjantai 15.5.2009

Eipäs ole ollut mitään asiaa pariin viikkoon. Vettä sataa ja tuntuu että olisi nuha tulossa, mur. Meidät on kutsuttu grillijuhliin sunnuntaina, mutta saa nyt nähdä minkälaista säätä sieltä on tulossa viikonlopulle. Vietämme poikakaverin kanssa viimeistä viikonloppua asunnossamme, sillä muutamme ensi viikonloppuna poikkiksen isovanhempien luo asumaan siksi aikaa että löydämme uuden asunnon. Toivottavasti löydämme kämpän pian, sillä mummolassa käytössämme on vain yksi makuuhuone. Mutta rahaa pitäisi tulla säästettyä iso kasa, kun menot ovatkin sitten minimaaliset verrattuna nykyiseen tilanteeseemme.

Nyt seuraa pari viimeistä viikkoa kuvien muodossa.

img_5017

Heja Sverige!

img_50162

Primark meets H&M

Ja taas kävi näin...

Ja taas kävi näin...

img_5031

Don't panic.

img_0313

a little piece of heaven

Kävimme viime sunnuntaina myymässä vanhoja rojujamme paikallisessa car boot salessa

img_03092

…ja jäimme suureksi yllätykseksemme plussan puolelle (myyntimaksu oli £7!)

img_0311

Loppuun vielä kaksi taiteellista otosta matkalta töistä kotiin:

img_0315

img_0319

Hyvää viikonloppua!

Ikea-unelmia

Sunnuntai 22.3.2009

Mieliala:iloinen emoticon iloinen

Surffasin Ikean sivuille haaveilemaan tulevasta muutosta ja siitä mitä kaikkea kivaa voisin tulevaan asuntoomme hankkia. Jos budjetti olisi rajaton (ja poikaystävällä ei olisi asiaan sanomista:), suurin osa seuraavista tuotteista lähtisi liikkeestä mukaan:

Makuuhuone:

broom

Olohuone:

lroom2

Keittiö:

kitchen

Ja kenellepä ei kelpaisi tällainen vaatekaappi :-P

wardrobe

Päätös

Perjantai 13.3.2009

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa eräästä jännittävästä asiasta, joka luultavasti tapahtuu elämässäni melko pian. Ensin hieman taustaa: muutama kuukausi sitten eräs poikakaverini hyvä ystävä kertoi meille, että hänen vanhempansa aikovat muuttaa Kanadaan Britannian huonon työ- ja taloustilanteen takia (he ovat asuneet siellä ennenkin muutaman vuoden). Tämä ystävä siis asuu vielä vanhempiensa kanssa, ja ehdotti että poikaystäväni ja minä muuttaisimme hänen vanhempiensa taloon heidän muutettuaan ulkomaille. Vuokra olisi minimaalinen ja myös laskut pienenisivät siitä mitä nykyään maksamme. Tämä oli siis suunnitelmamme. Nämä vanhemmat kuitenkin muuttivat mielensä ja päättivät jäädä sittenkin taloonsa, joten muuttosuunnitelmamme menivät mönkään.

im000795

Pari viikkoa sitten tämä poikakaverini ystävä tuli meille kylään ja ehdotti, että ostaisimme kolmestaan asunnon. Ensin ajatus kuulosti naurettavalta, mutta sitä mietittyämme olemme nyt sitten päättäneet ostaa yhdessä asunnon. Vaikka ajatus aluksi kauhistuttikin, olen nyt sitä mieltä että pitkällä tähtäimellä se on varmasti paras ratkaisu. On kai järkevämpää maksaa asuntolainaa ja omistaa asunto kuin syytää rahaa vuokraan – eli tavallaan ihan hukkaan. Ja kun meitä on kolme, niin tietenkin tulee vähemmän maksettavaa henkeä kohti. Kävimme eilen kolmestaan asuntolainaneuvojalla, joka suoritti muutaman laskutoimituksen ja oli sitä mieltä, että yhteistulomme riittävät hyvin lainan lyhennyksiin ym. kuukausittaisiin menoihin. Tästä alkaakin sitten kamala paperisota. Täytyy hankkia asianajaja ja sopia tietyistä asioista, esim. mitä tapahtuu jos joku meistä haluaa myydä osuutensa yms.

im00023723

Eli siis vähän pelottaa, mutta olen enemmän kyllä innoissani. Mietin jo kaikkia sisustusjuttuja ja Ikean-reissua! Nyt vain toivotaan ettei mitään ongelmia tule.