Tunniste ‘kynnet’

Akryylikynnet

Tiistai 27.10.2009

Ostin jokin aika sitten rakennekynsipaketin, sillä halusin vähän koklata niiden tekemistä. Rio-merkkisessä paketissa tuli kaikki tarvittavat välineet:

IMG_5902

Tosin en käyttänyt tuossa mukana tullutta akryylinestettä vaan Edge-merkkistä nestettä. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun olen noita yrittänyt vääntää, ja hommaan menikin yhteensä noin kolme tuntia. Oli muuten melko pahanhajuista touhua! Ja tässä tulos:

IMG_6007

IMG_6009

Ihan ok ensikertalaiselta, vaikka jäi noihin vähän ilmakuplia. Mutta harjoitus tekee mestarin(?). En tykkää hirmu pitkistä kynsistä itselläni, joten tein vain tuollaiset melko lyhkäiset. Ihan nätit kai nuo ovat, tuntuvat vähän oudolta vaan.

Mitä mieltä? Onko muilla kokemuksia rakennekynsistä?

Tauko

Perjantai 15.5.2009

Eipäs ole ollut mitään asiaa pariin viikkoon. Vettä sataa ja tuntuu että olisi nuha tulossa, mur. Meidät on kutsuttu grillijuhliin sunnuntaina, mutta saa nyt nähdä minkälaista säätä sieltä on tulossa viikonlopulle. Vietämme poikakaverin kanssa viimeistä viikonloppua asunnossamme, sillä muutamme ensi viikonloppuna poikkiksen isovanhempien luo asumaan siksi aikaa että löydämme uuden asunnon. Toivottavasti löydämme kämpän pian, sillä mummolassa käytössämme on vain yksi makuuhuone. Mutta rahaa pitäisi tulla säästettyä iso kasa, kun menot ovatkin sitten minimaaliset verrattuna nykyiseen tilanteeseemme.

Nyt seuraa pari viimeistä viikkoa kuvien muodossa.

img_5017

Heja Sverige!

img_50162

Primark meets H&M

Ja taas kävi näin...

Ja taas kävi näin...

img_5031

Don't panic.

img_0313

a little piece of heaven

Kävimme viime sunnuntaina myymässä vanhoja rojujamme paikallisessa car boot salessa

img_03092

…ja jäimme suureksi yllätykseksemme plussan puolelle (myyntimaksu oli £7!)

img_0311

Loppuun vielä kaksi taiteellista otosta matkalta töistä kotiin:

img_0315

img_0319

Hyvää viikonloppua!

Lippuja ja hajuvettä

Sunnuntai 19.4.2009

Tämä on ollut tosi kiva viikko. Kuulin maanantaina että lempibändini Nine Inch Nails tulee Lontooseen heinäkuussa ja lämppäriksi tulee eräs toinen suosikkibändini Jane’s Addiction. Ennakkomyynti alkoi tiistaina ja nappasinkin saman tien kaksi lippua keikalle, seisomapaikat tietenkin. :-D Tapahtuma järjestetään O2-areenalla, entisessä Millennium Dome -rakennuksessa. Olen superinnoissani, iiiiks!

ninja2009ninjatour2

Loppuviikko on mennyt ihan leppoisasti, voitin Cosmopolitanin arvonnassa Kate Mossin Kate-tuoksun, mikä oli mukava yllätys! Minulla on melko hyvä tuuri arvonnoissa, olen aiemmin voittanut mm. Mikki Hiiri -makuupussin Aku Ankka -lehdestä ja Apulannan Hiekka-levyn nimikirjoituksilla Seiskan arvonnassa.

img_4948

Tänään mentiin aamulla ruokaostoksille ja sitten Mäkkäriin…

img_0239

…minkä jälkeen meillä oli tarkoitus käydä poikakaverin mummolassa kylässä, mutta eivätpä sattuneet olemaan kotona, mummo oli mennyt poikkiksen äidin kanssa Abingdonin valtavaan Tescoon shoppailemaan ja pappa oli kuulemma raveissa.

Taiteilin tässä yksi päivä itselleni sinipunaiset polka dot -kynnet, joita tässä tohkeissani esittelen:

photo-55

No eihän nuo kaikki ihan pyöreitä ole, mutta close enough!

Loma

Lauantai 7.3.2009

Eilen alkoi vihdoinkin kauan odottamani loma. Tämä viikko on ollut niin blaah että viikon poissaolo töistä tulee kyllä tarpeeseen. No eniveis, viime sunnuntaina käytiin publounaalla poikakaverin siskon 21-vuotissyntymäpäivän kunniaksi (sisko muuten saa viiden viikon päästä jo toisen lapsensa, huhhuh). Annokset olivat valtavia, itse valitsin kiinalaisen kanariisijutskan, joka oli vähän liian tulinen omaan makuuni. Jälkiruoaksi otin mansikkasundaen, joka oli myös valtava – en jaksanut syödä siitä kuin vähän reilu puolet:

img_4782

Tänään on ollut melko tylsä päivä. Olen tiskannut ja tuijottanut tv:tä. Ulkona on niin harmaa ilma ettei viitsi lähteäkään mihinkään, ja mulla on vähän nuhainen olokin. Pitäisiköhän ottaa pienet päiväunet…

img_4793

Kynnet sain sentään lakattua tv:n tuijotuksen lomassa. Lakkasin pari kuukautta sitten kynteni vihreiksi ja tietenkin ilman aluslakkaa, joten kynsieni päät ovat kivan keltaiset :-S Tässä kynnet ennen lakkaa:

img_4797

Lakkasin vain kynsien päät valkoisiksi, mutta vaikka lopputulos on melko vaatimaton, näyttävät kynnet heti paljon paremmilta:

img_4804

Nyt pitäisi keksiä vähän tekemistä tälle lomalle. Toivottavasti ilmat vähän tästä paranee, niin viitsis vaikka lähteä shoppailemaan ;-)