Tunniste ‘Suomessa’

Piparkakkutalo

Perjantai 8.1.2010

Nams, tehtiin juuri äidin kanssa ihanaa suklaapiirakkaa. Otin ohjeenkin ylös siltä varalta, että jos viitsisi sitten kotonakin tehdä. Pitää katsoa, kokkaustaitoni eivät ole ihan parhaimmasta päästä. Esittelenpäs teille vielä piparkakkutalon, jonka koristelin pari päivää sitten. Palaset tulivat valmiina kaupasta, en todellakaan osaisi noin symmetrisiä osia itse vääntää!

IMG_6573

Ei mulla oikein mitään asiaa ollut, jos ette jo arvanneet. Sunnuntaina on lähtö Englantiin, kirjoittelen sieltä sitten kuulumisia enemmän. Harmittaa jo etukäteen tuo lähtö, on ollut niin kiva olla kuukauden ajan äidin höösättävänä. :D

Joulu on taas

Keskiviikko 23.12.2009

Enää yksi yö jouluun! Joulukuusi on nyt tuotu sisään ja jouluvaloja on vähän joka nurkassa. Alkaa pikkuhiljaa jo tuntuakin joululta. Jouluaatto on ehdottomasti vuoden paras päivä, ei niinkään lahjojen takia, vaan sen tunnelman. Vietän jouluni mummolassani äidin ja mummon kanssa, kuten minulla oli tapana ennen ulkomaille muuttoa. Aaton ohjelma on aina sama: aamulla katsotaan Joulupukin kuumalinja (klassikko!) ja Lumiukko, sitten valmistetaan loput jouluherkut, viedään hautausmaalle kynttilöitä, ja sitten vieraita käy yksi toisensa jälkeen lähes koko päivän. Kahvia keitetään niin monta pannullista että laskuissa menee sekaisin. Tekemistä riittää, kunnes vieraiden lähdettyä aukaisemme illalla lahjat.

IMG_6254

Kuusen alla ei ole toistaiseksi kuin muutama konvehtilaatikko. Joululahjat ovat vielä pussissa piilossa, sillä emme ole ihan varmoja, miten ensimmäistä jouluansa viettävä Otto-koira suhtautuu houkuttelevan näköisiin paketteihin…

IMG_6245

IMG_6270

Tein eilen joulutorttuja, jotka onnistuivat suureksi yllätyksekseni ihan hyvin. En ole mikään mestarileipuri, joten olen erittäin tyytyväinen saavutukseeni! :D

tortut2

Huivi ja laukku

Tiistai 22.12.2009

Ajattelinpas esitellä nyt parit uudet ostokset. Minulla ei oikein ollut mitään hyvää käsimatkatavaralaukkua, johon saisin läppärinikin mahtumaan, joten päivää ennen lähtöä ostin tällaisen harmaan tekonahkalaukun:

laukku

Laukku on New Lookista ja maksoi £15. Sisään mahtui hyvin kannettava, parit Cosmot ja pienemmät tavarat – passi, puhelin yms. Sisällä on yhdellä puolella vetoketjullinen tasku ja toisella puolella pari lokeroa puhelimelle yms. tavaralle. Tosi hyvä ostos!

Eilen kävimme kaupassa ja silmääni osui ihana punainen neliöhuivi. Huivi löytyi Säästökuopasta(!) ja hintaa sillä oli 7,90e.

huivi

Kuvan pusero on Primarkista. Huivissa on hopealangasta tehty ruudukko ja kivat hapsut. Olen jo pitkään etsinyt punaista huivia, mutta ei ole oikein mistään löytynyt mieleistä, joten olen hyvin tyytyväinen tähänkin ostokseen! Ja kun punainen on, niin taitaapa päästä joulunakin kaulaan. :happy:

Tähän loppuun vielä vähän parempi kuva siitä Anna Loun korusta. Mielestäni olisi ollut vähän kivempi pitempänä, että tuo N olisi alempana, mutta hyvä näinkin.

IMG_6213

Lahjoja

Lauantai 19.12.2009

Tulin sunnuntaina tänne Suomeen taas pitkästä aikaa joulun viettoon. Matka meni muuten hyvin, paitsi Ouluun päästyäni matkalaukkuni oli jäänyt Helsinkiin! Mukava taksikuski kyllä toi sen sitten perille asti maanantaiaamuna kahdeksan aikaan. Olipa kyllä mukava lentää Finnairilla pitkästä aikaa kun yleensä tullaan aina Easyjetillä kun se on niin halpa.

Heti maanantaina pääsin pipareiden paistoon! Voiko joululoma paremmin alkaa?

IMG_6144

Leipomisasuna mummon kukkaessu. :P

IMG_6142

Sain viime lauantaina ennen Englannista lähtöä avata jo etukäteen muutaman joululahjan, sillä palaan sinne vasta 10.1. Sain jo kauan toivomani mustan Anna Loun N-kaulakorun. Se on ihana! Sain myös sydänmedaljongin, johon pitäisi pari pikkuruista kuvaa löytää. Kuusen alta löytyi myös kaulahuivi, lapashanskat, söpö Mikki Hiiri -kukkaro, Bootsin lahjakortti, Homeward Bound -koiraelokuva ja Lady Gagan Fame Monster -cd! Sain myös paketin Lindor-suklaata, mutta se ei ehtinyt kuvaan. :D

IMG_6114

Nyt vain aattoa odotellaan, jospa se pukki toisi vielä jotain muutakin…

Oli kyllä melkoinen järkytys tulla tänne 25 asteen pakkaseen, onneksi tänään ei ole kuin -5 niin pääsi jo koiraakin käyttämään kävelyllä. Käytiin keskiviikkona hakemassa kuusi, tuolla se autotallissa odottaa sisälle pääsyä. Sain äidiltä kuusenhakureissulle lainaan Michelin-ukko -takin ja sahan. :lol:

IMG_6152

IMG_6158

Nyt kutsuu äidin makaronilaatikko!

Suomessa – osa 3/3

Maanantai 6.7.2009

Toisen lomaviikkomme alussa suuntasimme auton keulan kohti Kuusamoa; toisella mummollani eli isäni äidillä on Iijärven rannalla kesämökki. Matkaan lähti myös Otto-koira ja äitini, joka toimi kuskina. Tässä kuva hilpeästä viestistä, jonka löysimme eräältä levikiltä Pudasjärven ja Kuusamon välillä:

mike

img_5355

Mummoni mökki on rakennettu muistaakseni joskus 60-luvun lopussa, ja sähkötkin sinne tuli vasta reilut kymmenen vuotta sitten.

img_5559

Ensi töiksemme lämmitimme saunan, mistä myös Otto innostui, sillä se sai uuden lelun saunavastasta:

img_5365

Seuraavana päivänä lähdimme valloittamaan Iivaaraa, joka sijaitsee vajaa parikymmentä kilometriä mökiltä itään. Vedimme muka farkut jalkaan, sillä luulimme vaaralla olevan kylmä – kuinka väärässä olimmekaan!

iivaara

Olenpa muuten melko huonokuntoinen, sydän pamppaili melkoisella sykkeellä ylös kivutessani. Emme kyllä kävelleet mitenkään hitaasti, vauhti lisääntyi sitä mukaa mitä enemmän paarmoja ympärillämme pörräsi! Pääsimme kuitenkin lopulta huipulle asti, ja olo oli melko väsynyt (huomaa vihreät villasukat):

img_5411

Hengähdettyäni hieman pääsinkin jo ihailemaan maisemia:

img_5397

img_5415

img_5440

img_5469

Seuraavana päivänä piipahdimme karhutarhalla katsomassa otsoja:

img_5546

Kävimme myös järvellä soutelemassa…

sout

Loppuviikosta kävimme myös enoni häissä näyttäytymässä, ja sitten olikin jo aika palata kaukomaille. Loma oli loistava ja mieli haikea kun lähtö tuli. Toivottavasti pääsemme käymään pian uudestaan.

Suomessa – osa 2/3

Maanantai 6.7.2009

Oltuamme muutaman päivän mummolassani Oulun kupeessa, hyppäsimme linja-autoon neljäksi tunniksi kunnes saavuimme Muonioon isäni luo. En ollut nähnyt isääni melkein puoleentoista vuoteen, joten jo oli aikakin käydä isäukkoa moikkaamassa. Ensitöikseen isä raahasi Neilin mönkijän päälle ja piti tälle oppitunnin mönkijän ajamisesta. Pian poikkis huiteli metsätiellä kuin vanha tekijä, joten minäkin uskaltauduin kyytiin:

monk

Oppitunti oli tarpeellinen, sillä seuraavana päivänä taidot pistettiin koetukselle kun lähdimme metsään ajelulle.

img_5240

img_5252

Mönkijän kyydistä hyppäsimme pian veneeseen kalastelemaan. Poikkis saikin peräti neljä haukea, jotka kyllä nakattiin saman tien takaisin. Itse vain istuin veneessä puolipaniikissa kun paarmat pörräsivät ympärillämme, iik!

img_5258

img_5266

img_5271

Kalastelun jälkeen saavuimme lopulta määränpäähämme eli metsän keskellä olevalle pienelle metsästysmajalle. Siellä keitimme kunnon pannukahvit ja paistoimme makkaraa.

img_5322

maja

Näissä merkeissä vietimme muutaman päivän, kunnes oli aika palata Oulun seudulle keräämään voimia seuraavia seikkailuja varten…

juna

Matkajuomana tietysti muumilimua, nam!